Graffitien torjunnassa keskeiseksi keinoksi on noussut järjettömien rangaistusten jakaminen. Maalaaminen on tulkittu niin vakavaksi rikokseksi, että siitä epäiltyjä on voitu ottaa tutkintavankeuteen, eli pitää enimmillään 14 vuorokauden ajan poliisivankilassa ilman mitään täsmällisiä todisteita konkreettisista teoista.
Niin kutsuttu töhriminen riittää nykyään jopa vankilatuomioon asti. Kun 80-luvulla Suomessa ensimmäiset graffiteista langetetut tuomiot olivat muutaman sadan markan luokkaa, maalarit voivat 2000-luvulla saada heikoinkin todistein kymmenien tuhansien eurojen tuomioita ja ehdotonta vankeutta.
Maalaaminen tai ”töhriminen” on rikosoikeudellisesti vahingonteko. Vahingonteosta tuomio vaihtelee sakoista korkeintaan vuoden vankeuteen. Jos kyseessä on pelkkä lievä vahingonteko rangaistus on sakko. Jos maalauksen lasketaan aiheuttaneen asianomistajalle yli 5000 euron ylittävät vahingot (Suomen lain mukaan ”erittäin suurta taloudellista vahinkoa”), rikoksesta tulee törkeä vahingonteko. Törkeästä vahingonteosta tuomitaan vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi vankilaan. Rikosoikeudellisesti on olemassa myös lievä vahingonteko, mutta syystä tai toisesta maalareita harvemmin tuomitaan lievästä vahingonteosta.
Syyskuussa 1988 Helsingissä nostettiin tiettävästi ensimmäinen syyte graffitin maalaamisesta. Kaupunki vaati viikatemiehen maalanneelta 15-vuotiaalta pojalta 350 markkaa puhdistuskuluja. 90-luvulla korvausvaatimukset nousivatkin jo kymmeniin tuhansiin markkoihin. Vankilatuomioita ei kuitenkaan jaettu.
Ensimmäinen ehdoton vankeustuomio ”töhrimisestä” langetettiin vuonna 2001.
Helsingin Eiraa maalannut mies sai kolme kuukautta ehdotonta vankeutta oikeuden todettua, ettei miehen maalauskierrettä saada enää millään muulla keinolla katkaistua. Sittemmin vankeustuomioita onkin ropissut.
Pisin tähän mennessä annettu tuomio maalaamisesta langetettiin vuonna 2005 Helsingissä. HGS ja TOCF creweihin väitettävästi kuuluneita henkilöitä vastaan käydyssä oikeusjutussa yksi syytetyistä sai vuoden ja viiden kuukauden tuomion. Myös monia muita syytettyjä tuomittiin pitkiin ehdottomiin rangaistuksiin.
2000-luvulla myös ”töhryistä” vaaditut vahingonkorvaukset kiristyivät. Yksittäinen maalari tuomittiin 2005 Helsingissä laajan graffitijutun yhteydessä yli 17 000 euron korvauksiin. Turussa yksittäinen maalari tuomittiin 36 000 euron korvauksiin 2006. Usein moninkertaisesti yksittäisiä suuria korvauksia suurempia ovat kuitenkin yhteisvastuullisesti langetetut vahingonkorvaukset. Yhteisvastuutuomioissa tuomittu voi suhteellisesti pienestäkin rikkomuksesta saada kymmenien tuhansien eurojen velat. Mikäli vain yksi yhteisvastuullisesti tuomituista haluaa päästä velkakierteestä irti, joutuu hän yksinään maksamaan koko korvaussumman.
Vahingonkorvausten hyvittämiseen ei riitä pelkkä langetettujen korvausten maksaminen. Korvauksista tingitään nimittäin 16 prosentin vuosittaista korkoa. Pienituloiselle maalarille iso vahingonkorvaus korkoineen tarkoittaa siis helposti monivuotista velkavankeutta.
Kaupunki ja oikeudenkäynnit
Kaupungin puolella rikosilmoituksen vahingonteosta tekee maalatun kaluston tai kiinteistön omistava virasto. Jos kyseessä on kiinteistö asiasta vastaa useimmiten kaupungin kiinteistövirasto tai tarkemmin tilakeskus. Kaupungin kalustosta vastaa taas rakennusvirasto, joka myös vastaa Stop töhryille ja Siisti stadi -projekteista.
Asianomaisena rakennusvirasto on erittäin nihkeä osapuoli. Vuonna 2004 Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta kerrottiin kaupungin rakennusviraston sovittelevan yhä vähemmän graffitinmaalaajien kanssa. Rakennusvirasto suostuu sovitteluun yleensä vain ensikertalaisten kanssa ja vain jos tekijä myöntää väitetyt teot. Linja on ristiriidassa vuonna 1999 rakennusviraston julkaisemaan Siisti stadi -propagandalehtisen kanssa, jossa julistettiin kuinka ”on tärkeää, että vahingonkorvaus muodostuu sellaiseksi, että nuorella on mahdollisuus suorittaa se, joutumatta kiusaukseen tehdä uutta rikosta.”
Samoin Stig-Göran Lindholm Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta linjasi Voimalle vuonna 2004, että ”sovittelu etenkin vähäpätöisissä tapauksissa olisi tärkeää. Stop töhryille -projektilla riittäisi joka tapauksessa töitä”.
Rakennusvirasto on esittänyt, että kovien taloudellisten korvausten vaatiminen on välttämätöntä ”lopettamispäätöksen tekemiseksi”1. Viraston mukaan useamman kerran kiinnijääneelle ”töhrijälle ei valitettavasti auta enää muu kuin pelko ehdottomista vankeusrangaistuksista.”2. Töhryprojektia kautta vuosien kovasanaisesti kritisoinut Paavo Arhinmäki arveleekin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 42/2005, että tuomiot ovat koventuneet kaupungin linjan vuoksi.
Todistelu oikeudessa
Tuomio vahingonteosta irtoaa oikeudessa monesti ilman suoria todisteita siitä, että syytetty olisi tehnyt jonkun tietyn maalauksen. Crewi-jäsenyys ja kuulusteluissa kovalla puheella puristettu tieto riittää usein. Ilta-Sanomissa kuvailtu todistelukuvaus vuodelta 2002 valaisee asiaa osuvasti:
”Oikeuden mukaan syytettä tuki mm. se seikka, että nuorukainen oli kiistatta kiinnostunut graffitimaalauksesta. Poliisi takavarikoi 110 spraymaalipurkkia ja 17 muuta maalipurkkia verkkokellarista, johon 19-vuotiaalla oli avain. Nuoren miehen kylmäkellarista poliisi löysi joitakin kymmeniä spraymaalipurkkeja, kommandopipon ja reilusti maalin peitossa olevat kumihanskat. Verkkokellarista löytyi harjoitelmia, joissa esiintyi luonnoksia ja kirjainyhdistelmiä syytteenalaisista tageista ja graffiteista.” (IS 7.2.2002)
Todistusaineistoksi on monesti kelpuutettu myös erilaiset niin kutsuttujen graffitiasiantuntijoiden tyyliarvioita. Kuten monet nollatoleranssi.infon haastattelemat maalarit voivat todistaa, niin etenkin FPS:n toimitus johtajan Petri Miettisen (ent. Lokka) on ravannut oikeussaleissa tunnistamassa tyylejä. Helsingin Sanomat kirjoitti vuonna 2002 kuinka ”oikeudessa oli todistajana kymmenisen vuotta graffitintekijöitä jahdannut vartiointialanyrittäjä.” ja että ”päätöksessä tunnustetaan hänen asiantuntemuksensa, mutta jälkikäteen tehtyjä havaintoja ja päätelmiä ei hyväksytty todisteiksi.” Kyseessä on mitä luultavammin Miettinen.
Miettisen asiantuntemuksen käyttö oikeudessa on vähintäänkin kyseenalaista. Etenkin kun Helsingin kaupunki samalla käyttää vartiointifirmoja kilpailuttaessaan yhtenä valintaperusteena suoritettujen kiinniottojen määrää. Miettinen käy siis oikeudessa vahvistamassa kuinka hänen oman yrityksensä suorittamat kiinniotot ovat perusteltuja ja hankkii samalla rahan arvoista mainetta FPS:lle.
- ”Monille taas langetetut taloudelliset korvaukset ovat viimeinen niitti lopettamispäätöksen tekemiseksi.” (hel.fi)
- Yleisten töiden lautakunta 18/2008